Myin keväällä ison määrän vähälle käytölle jääneitä vaatteita kirpparilla ja nautin tästä entistä väljemmästä vaatekaapista suunnattomasti (yllättyisitte, jos näkisitte miten pieni vaatekaappini on!). Viikon kirpparipöytä auttaa myös selkeyttämään, minkälaisia vaatteita ihan oikeasti tulee käyttäneeksi ja toisaalta auttaa havainnollistamaan mitä kaapista uupuu tai mitä on ehkä jo liikaakin. Omassa vaatekaapissani esimerkiksi näkyy, että tykkään eniten syysmallistoista: tummia sävyjä, neuleita, farkkuja ja erilaisia jakkuja on hyvä valikoima, mutta kepeämpiä kesävaatteita ei niinkään.

Yksi isoimmista puutteista oli kuitenkin ihan tavallinen t-paita. Metsästin sopivaa mallia pitkän tovin ja löysin lopulta muutaman hyvän mallin Arketin valikoimista: kuvan ohut musta paita on nimeltään ´Ice crepe t-shirt´ja toinen lemppari on aavistuksen pidempihihainen ’Pima cotton top’. Näistä jälkimmäinen näyttäisi olevan juuri nyt myös alessa.

Hame ja t-paita Arket, lenkkarit Samsøe & Samsøe. 

Kuvat: Elisa Lepistö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.